30.12.1988

Kanne Länsi-Suomen vesioikeudessa

Toimitusjohtaja C ja hänen vaimonsa D ovat vesioikeuteen 23.10.1984 saapuneessa kannekirjelmässään lausuneet, että he olivat kesällä 1978 teettäneet Rauman maalaiskunnan Sorkan kylässä omistamalleen Kaperlan tilalle RN:o 6:161 45 metrin syvyisen porakaivon. Kaperlan tila, jolla oli heidän omakotitalonsa, sijaitsi Kaaron asuntoalueella. Siellä oli vaikea saada riittävästi hyvälaatuista vettä, koska kallioperä oli rikkonaista ja vesi yleisesti ruskeaa ja rautapitoista. Porakaivosta oli kuitenkin riittänyt hyvää vettä vuoden 1983 kesäkuun alkuun saakka. Syksyllä 1982 A ja B olivat ostaneet viereisen rakentamattoman omakotitalotontin ja alkaneet rakentaa sille asuintaloa. Rakentamisen alkuvaiheessa oli A, joka oli tietoinen alueen vesiongelmista ja kallioperän laadusta, tiedustellut C:ltä, minkälainen kaivo ja vesi C:n ja D:n puolisoilla oli. Vuoden 1983 toukokesäkuun vaihteessa A:n ja B:n puolisot olivat ryhtyneet kaivutöihin tontillaan noin 15 metrin etäisyydellä C:n ja D:n porakaivosta. Muutaman metrin paksuisen irtomaan poistamisen jälkeen kaivannossa oli porattu reikiä kallioperään ja räjäytetty panoksilla 5-6 kertaa. Tämän jälkeen 2-3 vuorokauden kuluttua oli porakaivon vesi alkanut haista ja muuttunut ruskeaksi, vesijohtojen suodattimet olivat alkaneet tukkeutua, lattialämmitys oli lakannut toimimasta ja vesijohtovedestä oli löytynyt kivensiruja. Rauman kansanterveystyön kuntainliiton elintarvikelaboratorion 27.10.1978 antaman lausunnon mukaan porakaivon vesi oli ollut erittäin hyvää, mutta 20.6.1983 antamassaan lausunnossa sama laboratorio oli todennut porakaivon veden rauta- ja mangaanipitoisuudet erittäin korkeiksi. Vesi oli käynyt talousvedeksi kelpaamattomaksi. Elintarvikelaboratorion kemistin ohjeitten mukaan kaivon veden laatua oli yritetty parantaa siinä kuitenkaan onnistumatta. Kun kaivoon oli asennettu tiivistysmansetti, vesi oli elintarvikelaboratorion 13.8.1984 antaman lausunnon mukaan täyttänyt juomavedelle asetetut laatuvaatimukset. Sen jälkeen C ja D saattoivat taas käyttää porakaivon vettä myös kaikenlaisena talousvetenä. He olivat joutuneet 7.6.1983 ja 9.8.1984 välisenä aikana kuljettamaan kaiken ruoka- ja talousvetensä talvella kaupungista ja kesällä läheisestä lähteestä kaksi kertaa viikossa 20 litraa kerrallaan. Tämän vuoksi C ja D ovat vaatineet, että A ja B velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan heille porakaivon vahingoittamisesta ja sen veden pilaamisesta muun muassa seuraavat korvaukset korkoineen:

Vastineet

A ja B, joille oli 8.11.1984 annettu tiedoksi C:n ja D:n kanne, ovat vastineessaan kiistäneet kanteen ja vaatineet sen hylkäämistä sekä C:n ja D:n puolisoiden velvoittamista korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa asiassa. Alueen maaperä oli poikkeuksellisen rikkonaista ja muutosherkkää. Kukaan paikkakunnan asukkaista ei ottanut talousvettä omasta kaivostaan ennen kuin sen vesi oli puhdistettu kaivokohtaisella laitteella. Alueella oli kaikissa uusissa kaivoissa havaittu veden laadun ajan mittaan heikentyneen ja tulleen talousvedeksi kelpaamattomaksi, vaikka vesi olisi aluksi ollut hyvää. C ja D eivät olleet näyttäneet toteen, että heidän kaivonsa veden pilaantuminen olisi aiheutunut jostakin ulkopuolisesta toimenpiteestä. A:n ja B:n puolisot olivat suorittaneet rakennustyöt tontillaan täysin lupaehtojen mukaisesti. Näiden ehtojen eräänä kohtana oli vesihuollon osalta, että tontille oli rakennettava oma kaivo. Kaivo oli rakennettu yli 12 metrin päähän Kaperlan tilan vastaisesta rajasta. Kaivon teossa oli käytetty tavanomainen määrä räjähdysainetta, mutta maa-aineksen rikkonaisuudesta johtuen oli panostuksia ollut toistakymmentä, kun vastaavankokoisen kaivon teossa räjähdysaine tavallisesti jaettiin vain kolmen panostuksen kesken. Syy-yhteyttä A:n ja B:n puolisoiden kaivon rakentamisen ja C:n ja D:n kaivon veden pilaantumisen välillä ei ollut näytetty. A:n ja B:n puolisot eivät olleet syyllistyneet tuottamukseen. C:n ja D:n kaivon vesi oli ollut huonoa ainakin vuodesta 1980 lähtien.

C:n ja D:n puolisot ovat A:n ja B:n puolisoiden vastineen johdosta lausuneet, ettei heidän porakaivonsa vesi ollut ollut ennen puheena olevaa räjäytystyötä huononmakuista tai -hajuista. Olennaista tässä räjäytystyössä oli se, että pienestäkin panoksesta syntyi huomattavia paineita, jotka panoksen oltua peitettynä purkautuivat ensisijaisesti sivusuuntiin maaperän ollessa rikkonaista vaakatasossa. Näin paine oli työntänyt kallion raoissa ollutta irtonaista kivi- ja maa-ainesta edellään, muun muassa C:n ja D:n porakaivon porausreikään.

A:n ja B:n puolisot ovat C:n ja D:n puolisoiden vastineen johdosta antamassaan uudessa vastineessa esittäneet muun ohella seuraavaa:

a) C:n ja D:n kaivosta oli otettu ensimmäinen vesinäyte viisi vuotta ennen A:n ja B:n kaivon tekemistä ja seuraava näyte muutama päivä tämän kaivonteon jälkeen. Vesinäytteiden tuloksia vertailemalla ei siten voitu tehdä päätelmiä puheena olevan räjäytystyön vaikutuksista.

b) C:n ja D:n kaivosta vuonna 1983 otettujen vesinäytteiden tulokset osoittivat, että maaperässä oli sellaisia aineita, joilla oli taipumusta jatkuvasti liikkua ilman ulkopuolista ärsykettä.

c) A ja B olivat rakentaneet kaivonsa rakennuslupaehtojen edellyttämällä tavalla ja noudattaneet tässä työssä erityistä varovaisuutta.

Vesioikeuden suullinen käsittely

C:n ja D:n puolisot ovat suullisessa käsittelyssä muun muassa kuulustuttaneet eräitä todistajia.

A:n ja B:n puolisot ovat suullisessa käsittelyssä kuulustuttaneet todistajina, paitsi eräitä muita henkilöitä, heidän kaivonsa tekemiseen liittyneet räjäytystyöt suorittanutta panostajaa ja heidän omakotitalotyömaansa valvojana toiminutta insinööriä.

Suullisen käsittelyn yhteydessä vesioikeus on suorittanut katselmuksen.

Asianosaiset ovat suullisen käsittelyn jälkeen antaneet siitä selityksensä ja vastanneet toistensa selityksiin.

Vesioikeuden päätös 5.8.1986

Vesioikeus on katsonut selvitetyksi, että touko-kesäkuussa 1983 A:n ja B:n omakotitalotyömaalla kaivon tekemisen yhteydessä suoritetuista porauksista ja räjäytyksistä oli ollut seurauksena C:n ja D:n omistamalla Kaperlan tilalla sijaitsevan porakaivon veden muuttuminen huonolaatuiseksi. Tästä puolestaan oli aiheutunut muun muassa se, että sanotulla tilalla olevien vesijohtojen suodattimet olivat tukkeutuneet ja C:n ja D:n puolisoiden asuinrakennuksen lattialämmitys oli lakannut toimimasta.

C:n ja D:n esittämien korvausvaatimusten johdosta vesioikeus on muun muassa lausunut, että heille oli aiheutunut talousveden hankkimisesta muualta 14 kuukauden aikana kohtuullisiksi harkitut 3.360 markan kustannukset. Vesioikeus on katsonut C:lle ja D:lle aiheutuneen kaivoveden pilaantumisesta yhteensä 7.290 markan vahingot ja kustannukset.

Sanottujen vahinkojen syntymiseen olivat osaltaan myötävaikuttaneet alueen kallioperän rakenne ja C:n ja D:n kaivon puutteellinen suojaus pintavesien sinne pääsyn estämiseksi. Vesioikeus on katsonut näiden A:n ja B:n puolisoiden toimenpiteistä riippumattomien seikkojen osuudeksi puolet aiheutuneista vahingoista ja kustannuksista, minkä vuoksi A ja B olivat vastuussa vain niiden puolesta määrästä.

Sen vuoksi vesioikeus on velvoittanut A:n ja B:n yhteisvastuullisesti suorittamaan C:lle ja D:lle korvaukseksi kaivon veden pilaantumisesta aiheutuneista vahingoista ja kustannuksista yhteensä 3.645 markkaa 16 prosentin korkoineen 8.11.1984 lukien. Asian laadun vuoksi asianosaiset saivat pitää heillä vesioikeudessa olleet kulut vahinkonaan.

Vesiylioikeuden päätös 15.1.1988

Vesiylioikeus, jossa C ja D sekä A ja B ovat hakeneet muutosta vesioikeuden päätökseen sekä vastanneet toistensa muutoksenhakemuksiin, on lausunut, että C:n ja D:n vesiylioikeudelle toimittaman Rauman kansanterveystyön kuntainliiton kemistin X:n antaman lausunnon mukaan C:n ja D:n kaivon vesi oli muuttunut aikavälillä 23.10.1978-13.6.1983 hyvästä lähes käyttökelvottomaksi, mutta todettu jälleen käyttökelpoiseksi talousvedeksi 12.10.1983 ja sen jälkeen tehdyissä tutkimuksissa.

Vaikka C:n ja D:n kaivon vesi olikin todettu käyttökelpoiseksi talousvedeksi 12.10.1983 lähtien, sen rautapitoisuus oli kuitenkin ylittänyt lääkintöhallituksen suosittaman arvon 1,0 mg/l. Näin ollen C:llä ja D:llä oli ollut aihetta noutaa parempaa talousvettä muualta. Sen vuoksi ei ollut syytä muuttaa vesioikeuden päätöstä talousveden hankkimiskustannusten arvioidun määrän osalta.

Vesiylioikeus on katsonut selvitetyksi, että C:lle ja D:lle oli kallioperän ollessa rikkonaista aiheutunut A:n ja B:n suorituttamien poraus- ja räjäytystöiden johdosta talousveden hankkimiskustannuksen lisäksi kustannuksia kaivon puhdistamisesta 900 markkaa, työkustannuksista, joihin ei sisältynyt tiivistysmansetin asentamisesta aiheutuneita kustannuksia, kohtuuden mukaan arvioiden 1.000 markkaa, magneettikiertovesipumpun hankinnasta 500 markkaa ja asennuksesta 50 markkaa sekä lattialämmitysputkiston puhdistamisesta 250 markkaa eli yhteensä 6.060 markan määräiset kustannukset.

A ja B olivat vaaralliseksi katsottavan räjäytystyön teettäjinä tuottamuksesta riippumatta vastuussa tämän työn suorittamisesta C:lle ja D:lle aiheutuneista vahingoista. Kallioperän rakenne ei ollut sellainen seikka, jonka johdosta korvauksia olisi ollut soviteltava. Oli jäänyt näyttämättä, että C:n ja D:n kaivo olisi ollut puutteellisesti suojattu pintavesien kaivoon pääsyn estämiseksi ja että korvauksia näin ollen olisi ollut soviteltava myös kaivon väitetyn puutteellisen suojauksen vuoksi.

Sen vuoksi vesiylioikeus on siten muuttanut vesioikeuden päätöstä, että A ja B vesioikeuden tuomitseman korvauksen asemesta velvoitettiin yhteisvastuullisesti suorittamaan C:lle ja D:lle korvauksena kaivon veden pilaamisesta aiheutuneista kustannuksista 6.060 markkaa 16 prosentin vuotuisine korkoineen 8.11.1984 lukien sekä korvaamaan C:n ja D:n puolisoiden oikeudenkäyntikulut vesioikeuden osalta 3.000 markalla. A:n ja B:n puolisot on velvoitettu yhteisvastuullisesti korvaamaan C:n ja D:n oikeudenkäyntikulut vesiylioikeuden osalta 1.000 markalla.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU